
| Veppe | Marco | Skore |
| Jussi |
| Kipe | Dog1 | Mika P |
| Ruukki | Jani. T |
| Potteri | Haba | Antti | Doitsman |

Raportti:
Kurdit aloittivat ottelun kovalla liikkeella, kun taas keltaiset keskittyivät lähinnä hiekkakakkujen tekemiseen Halssilan "sametilla". Kurdit saivat ottelun
alkuun muutaman hyvästä paikasta olleen vaparin, joita heidän hyvän pelin pelannut ( mutta erittäin kuumana käynyt ) toppari viljeli hyvin
kohti Kivan boksia. Sama kaava jatkui puolustuksessa kuin edellisissäkin Kivan otteluissa, eli Kenu ja Haba kyykyttivät vastustajan hyökkääjiä täysin. Kivalla sen sijaan
ei ensimmäisellä puoliajalla ollut paikanpaikkaa, joten vastustajan maalivahti saikin sambailla rauhassa maalillaan.
Toinen puoliaika, Kivan aloitus ja kaksi syöttöä omille! Kiva pääsi toisella puoliajalla jo vähän peliin kiinni, ehkä osittain siitä johtuen, että
Kurdit olivat tampanneet ensimmäisellä puoliajalla Kivan alueen täysin tasaiseksi. Puoliajan alkuvaiheissa Veppe loukkaantui kärjessä ikävästi n. puolet
lyhyemmän kaverin tultua tylysti pääpelissä selkään ja Veppe putosi toisen polvensa varaan. Ilmeisesti tilanteesta selvittiin onneksi vain säikähdyksellä
vaikka Veppe ei enää loppupelissä pelannutkaan. Jäljelle jäi 2 vaihtomiestä siis enää.
Kesken Kurdien kovan, mutta näennäisen painostuksen noin 60 minuutin kohdalla Kipe prässäsi kovasti vastustajan puolustajia, joilloin Kurdit oli pakotettu
pelaamaan alimmaiselle puolustajalleen, jolloin Skore lähti täysiä kohti puolustajaa, hyppy ilmaan, pallo käteen, kohti vastustajan maalia ja zippi vastaan
tulleen maalivahdin yli. Kiimainen tuuletus ja tilanne 0-1.
Tästä suivaantuneena Kurdit aloittivat vieläkin kovemman painostuksen, mutta Kivan nelikko Potu-Haba-Kenu-Doitsman kesti loistavasti alhaalla, unohtamatta
tietenkään keskikentän raivoisaa taistelua ja Mikon loistavia nyrkkeilyjä tärkeissä painepalloissa. Kurdien topparin kuuppa jumittui kertaalleen myös
aivan pelitilanteen ulkopuolella tämän potkaistua Dogia tilanteen jälkeen polvitaipeeseen, toki silloin kun tuomari katsoi myös aivan muualle. Hyvä pelaaja,
mutta kasetti vaihtoon. Ottelun lisäajalla Skorella oli mahdollisuus tuplata illan maalisaldonsa, kun Kurdien maalivahtikin oli noussut kulmapotkuun mukaan,
mutta veto 40 metristä meni saman verran myös ohi. Ennen kuin vastustajan maalivahti kerkesi antamaan maalipotkua, hyvin viheltänyt nuori tuomari vihelsi
pelin poikki ja Kivalle maukkaat 3 pistettä Karstulaan.
Kivasta korttitilastoaan kartuttivat Dogi, Skore ja Kipe. Kiva juotti samaa tappion karvasta kalkkia FCK:lle mitä Reds, Nousu ja PaRi olivat juottaneet Kivalle alkukaudesta. Pallon hallinta siis FCK:lle 70/30, mutta pisteet Karstulaan. Ottelu pysi hyvin tuomarin hallinnassa ja eikä pahempia ylilyöntejä nähty. FCK:lla on kasassa todella nuori ja taidokas joukkue. Hyvän valmentajan käsissä joukkueen ei tarvitse tyytyä 5 divariin tulevaisuudessa.
Kärkipaikka sarjassa on jo karannut Kivalta, mutta taistelu "mitaleista" vielä kova. Seuraavana vastassa on JyPK
lauantaina 22.8 Karstulan stadionilla. Tervetuloa kannustamaan Kiva voittoon!.